30.6.2016

Ihana poni ja ratsastaja.

Skräppäyskoulu, osa 2 - Kaikki lähtee kuvasta.

Minnan skräppäyskoulussa skräpätään taas. :)
Ihanaa, tää innostaa ihan tosi paljon!

Mä tiesin tosi nopsaan mistä alkaan skräppäämään.  Valitsin kuvia, kun oltiin Hillan kanssa ratsastamassa. Tulostin reteesti 7 kuvaa (mäkin tulostan itse kuvat ja käsittelen ne ennen kuin käytän), oon ennemminkin tehnyt sivuja, joissa on paljon kuvia. Tässä se ei kuitenkaan toiminut.


Niimpä päädyin tekemään 2 x 12" sivua. Aukeaman toisinsanoen. Toiseen sivuun tuli 3 kuvaa, toiseen 4. Jako kävi kätevästi ratsastuskuvien ja hoitokuvien välillä.

Kuvissa olevasta pinkistä takista valitsin tuon kuviopaperin, joka oli ihanan pinkkiä. Jossain sivussa oon nähnyt silkkipaperia taiteltuna, joten nyt päätin kokeilla sitä koko sivun mittaisena. Menee muuten yllättävän pitkä pala. 

Vähän teippiä, hillottuja Ninnin varastosta hankittuja Sassan kirjaimia (laav, oi miksi ne lopetti), roiskeita, enameldotseja sekä badges.


Toinen sivu syntyi samanlaisista matskuista. Tosin, vaaleanpunainen silkkipaperi loppui, joten käytin sitte valkoista. Sivut ei oo ihan käännetyt peilikuvat, mutta lähes.


Ihanaa, kun lopputulos miellyttää omaa silmää ja saa vihdoin taltioitua näitä muistoja! 


(nämäkin sivut on nyt ollu valmiina kolmisen viikkoa ja kuvattuinakin!
 Mutta ah, se kuvien siirto ja käsittely...)

10.6.2016

Ananastukat

Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Vihdoin on luvassa suomenkielisiä skräppäysvideoita! Ihana Minna, Ku ite tekee-blogista on järkänny ihanat albumit- skräppäyskoulun. Tämä sopii sekä aloittelijoille, että jo pidempään skräppäystä harrastaneille. :)

mainos

Päätimpä minäkin ryhdistäytyä ja skräpätä. Ensimmäisessä haasteessa keskitytään kolmeen elementtiin, kuvaan, tarinaan & otsikkoon. 

Mun pöydällä on jo hyvän tovin odottanut tämä kuva. Olin jo valinnut tuon taustapaperinkin ja lisäksi kaivellut ylijäänyttä tapettia, josta leikkasin nuo kaksi lintua (samaa tapettia on kuvan huoneen seinillä).

Oli mukava kuunnella videoa, peilata omaa tekemistä Minnan tekemiseen sekä miettiä, miten oma skräppääminen on kehittynyt. Ennen esim. mittasin todella tarkasti paperit. Enää en niinkään. Kirjaimet kylläkin teippaan ensin kiinni viivoittimeen ja sitten mallailen. Sopivan kohdan löytyessä isken ne paikoilleen. Sen verran monta kertaa on aikanaan tullu revittyä niitä irti ja vaihdettua paikkaa. Lisäksi mun perfektionistisuus nostaa päätään, mikäli otsikko ei näytä omaan silmään passelilta. Siksi viivotin (käytän muuten kolmannella luokalla saatua 30cm viivoitinta, ehkäpä siitäki vois skräpätä!). 


Ootko mukana haasteissa? Tai tiedätkö muita suomenkielisiä skräppäysvideoita?