30.3.2015

Sabluunoiden testausta.

Sain Anun putiikeista testattavaksi ihania uutuuksia! Hyppysiini päätyivät ScrapBerrys's sabluunoita.



Ensimmäisenä lähdin testaamaan ihanaa herkkua, pieni sydämistä sabluunaa (Mini hearts 15,2cm x 15,2cm).

Ensimmäisenä suihkin musteilla. Johonkin kohtaan mustetta tuli paljon, niistä kohdin kuvio levisi, joihinkin kohtiin tuli mustetta vähän ja niissä näkyy rikkonainen kuvio. Myös onnistuneita sydämiä tuli, mutta haastavaa on saada juuri oikea määrä mustetta suihkimalla (kuten toki muillakin sabluunoilla).



Sitten levitin gessoa. Jos gessoa tuli liikaa, kuvio levisi hieman, ei tosin niin paljoa, kuin suihkimalla. Suurin osa sydämistä kuitenkin onnistui hyvin.


Ehdottomasti kaikkein siisteimmät kuviot tuli, kun käytti mustetyynyä ja levitintä. Kaikki sydämet ovat oikean mallisia, eivätkä levinneet ollenkaan.



Sabluuna itsessään on suhteellisen tukeva. Suihkutettavat musteet oli helppo pestä pois, tuputettavia musteita joutui hinkkaamaan enemmän, mutta nekin lähti helposti. Gesson pesen yleensä kevyesti kynsiharjalla hinkkaamalla ja tästä se lähti helposti. 

Seuraavaksi vuorossa pieni pallokuvioinen sabluuna (Matrix 15,2cm x 15,2cm). 

Tätä testasin helmiäisen vihreällä kohopastalla. Pasta oli helppo levittää ja se jätti kauniin, tarkan jäljen. Pasta lähti myös helposti pesussa, eikä sabluunaan jäänyt väriä. Sabluuna on saman vahvuinen kuin pikku sydän-sabluuna. 


Sitten vuorossa iso sydäminen sabluuna (Hearts 15,2cm x 15,2cm). 

Levitin sabluunan läpi tekstuuripastaa. Pasta levittyi helposti ja jätti siistin jäljen. Kuvioista tuli tarkkoja.



Suihkin myös mustetta. Ja aivan liikaa. Kokeilin saada kirkkaat värit, mutta mustetta tuli aivan liikaa ja kuvio ei pysynyt kovin hyvänä. Niistä kohdin, missä mustetta on ollut sopivasti, kuvio on tarkka.


Tämä sabluuna on vahvempi kuin kaksi aikaisempaa. Helppo putsata molemmista aineista, eikä sabluunaan jäänyt väriä.

Seuraavaksi chevron kuvioinen sabluuna (Chevron pattern 2 15,2cm x 15,2cm). 

Tämän kanssa kokeilin myös suihkia reilusti musteita. Ja samoinhan siinä kävi. Liika muste levisi, mutta missä kohdin mustetta oli sopivasti, kuviosta tuli tarkka ja värikäs. 



Kokeilin myös hopean väristä kohopastaa. Pasta oli helppo levittää, kuvio pysyi siistinä ja lopputulos on mielestäni oikein kiva! 


Sabluuna on saman vahvuinen kuin iso sydän, helppo pestä myös paksummasta tökötistä. 

Viimeisimpänä (vaan ei suinkaan vähäisempänä) testasin koukero kuvioista sabluunaa (Torsels 2 15,2cm x 15,2cm). 

Tässä vaiheessa ymmärsin jo olla ruiskimatta turhan paljoa mustetta. Suihkemuste levittyi kauniisti. Joskin joissain kohdin kuvio on hieman "vähä värinen". Tällä määrällä mustetta kuvio kuitenkin pysyii kaikkialta tarkkana.


Kokeilin myös tuputtaa mustetyynystä mustetta. Kuviosta tuli erittäin kaunis, mielestäni lopputulos on upea. 


Tämä sabluuna on saman vahvuinen kuin pikku sydämet ja pienet pallot. Kuitenkin kuvion ollessa kovin koukeroinen se on mielestäni haastava saada puhtaaksi. Suihkevärien kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta tuputetun musteen pois saamiseksi saa olla varovainen. Liian kovakourainen hinkkaaminen saa koukerot helposti vääntymään.



Mielestäni sabluunoita on helppo käyttää ja pitää puhtaina. Yksi sabluuna maksaa Anun putiikeissa 3,90e. Itse koen, että hintalaatusuhde on näissä hyvin kohdillaan.